Miksi vanha suru nousee pintaan uuden surun rinnalla?

02.11.2026
"Luulin päässeeni menetyksestä yli, mutta nyt huomaan sen jälleen nostavan päätään."

Suruterapiassa ollaan usein tällaisten tilanteiden ja kokemusten äärellä; asiakas on hakeutunut terapiaan hiljattain tapahtuneen menetyksen vuoksi, mutta huomaakin myös jonkin aiemman menetyskokemuksen nostavan pintaan jotain jo menneeksi luultua. Ikävää, kysymyksiä, ahdistusta. Tämä on surevalle usein hämmentävää, mutta ei lainkaan tavatonta.

Menetyksen kohtaaminen asettaa ihmisen usein ns. tienristeykseen. Toisella puolella on elämä ennen menetystä, toisella puolella elämän menetyksen jälkeen. Elettyyn elämään päin kääntyminen, sen tutkiminen ja arviointi on osa inhimillistä tapaa toimia suurten muutosten äärellä, myös surussa. Mennyttä tutkiessa pintaan voi nousta suremattomia suruja ja kohtaamattomia menetyksiä eletyn elämän varrelta. Suruja, joiden sureva on olettanut menneen jo "ohi", mutta jotka nyt pitkänkin ajan päästä ilmestyvät jostain tuntuen tuoreemmalta kuin koskaan ennen. Suruja, joiden kohtaaminen ei syystä tai toisesta menneessä ajassa ja olosuhteissa ole ollut mahdollista, mutta jotka tulevat esiin uuden surun raivatessa tilaa tässä ja nyt.

Surun tärkein tehtävä on tulla esiin. Tulla koetuksi, läpieletyksi ja surruksi. Menetyksen jälkeen sureminen on usein vaikein, mutta aina tärkein tie toipumiseen ja elämän hyvinvoivaan jatkumiseen. Vaikka aiemman surun herääminen voi tuntua kummalliselta ja kohtuuttoman kuormittavaltakin uuden menetyksen äärellä, suru on aina surevan puolella. Koska vain kohdattu suru voi lievittyä, suru käyttää jokaisen tilaisuuden hyväkseen tullakseen nähdyksi ja kuulluksi. Mitä vanha surusi haluaa kertoa sinulle?   

Share
Luo kotisivut ilmaiseksi!