Surun ja kuoleman äärellä ristiriitatilanteet ovat tavallisia

02.11.2026

Kun ihminen; potilas tai läheinen joutuu luopumaan jostain itselle rakkaasta, tärkeästä ja merkityksellisestä syntyy herkästi pelkoa, epävarmuutta ja kokemus oman kontrollin menetyksestä. Ihminen pyrkii luontaisesti ylläpitämään omaa henkilökohtaista hallinnantunnetta, koska kokemus kaiken ennakoimattomuudesta ja kaoottisuudesta on ihmiselle usein sietämätön, turvaton ja pelottava. Hallinnantunnetta koetellaan mm. vakavan sairauden astuessa elämään, sairauden muuttuessa parantumattomaksi tai kun sairaus alkaa edetä kohti viimeistä vaihettaan ja lopullista luopumista. Nämä ovat tilanteita, joissa potilaan ja läheisten omat vaikutusmahdollisuudet ovat varsin rajalliset, ja ihminen joutuu kasvokkain oman rajallisuutensa ja keinottomuutensa kanssa. Tämä synnyttää epävarmuutta, mikä johtaa usein kiivaaseen tarpeeseen palauttaa säröjä saanut turvallisuuden- ja hallinnantunne muuttuneessa ja vieraassa tilanteessa. Arkisissa kohtaamisissa tämä turvattomuus näyttäytyy usein esimerkiksi hoitoon liittyvänä vastustuksena, haastamisena, kyseenlaistamisena ja vaatimuksina. Elämän haavoittavissa hetkissä ja ammattilaisten kohtaamissa tilanteissa tällaiset ristiriidat ovat varsin luonnollisia ja tavallisia.

Liian usein hädässä ja turvattomuudessa pyristelevän potilaan tai läheisen ajatellaan olevan vaativa ja kohtuuton, ns. "hankala tapaus". Tällainen ammattilaisen tekemä tulkinta toisesta ihmisestä on varsin lyhytnäköinen ja yhteistyön sekä turvallisuuden tunteen rakentumisen kannalta epäsuotuisa. Kun hädässä oleva ihminen kokee tulevansa ohitetuksi ja mitätöidyksi, syntyy vihaa ja kokemus epäoikeudenmukaisuudesta. Ja kuten arvata saattaa: myös turvattomuus kasvaa entisestään.

Jokaisen ammattilaisen tulee kyetä ristiriitatilanteissa kahteen asiaan: ymmärtää ne olosuhteet, jossa potilaan tai läheisen haastavaksi koettu käytös ilmenee sekä etsimään keinot heikentyneen turvallisuuden tunteen palauttamiseksi. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta ristiriitatilanteiden kuormittavassa myrskynsilmässä tämä voi tuntua hyvinkin vaikealta.

Haastavissa vuorovaikutustilanteissa rauhallisuutensa säilyttävä ammattilainen vakauttaa voimakkaita tunteita ja lisää vastapuolen turvallisuutta oman säätelykykynsä kautta. Se, että kykenee irrottautumaan potilaan tai läheisen haastavasta tunnetilasta on olennaista. Vaikka tilanne ja siinä lausutut sanat tuntuisivat henkilökohtaiselta, ne eivät sitä useinkaan ole.

"Tässä ei ole kyse minusta." - on toteamus, jonka kautta ammattilainen voi ymmärtää inhimillisesti haavoittavan tilanteen itsessään altistavan ristiriidoille ottamatta sitä itse henkilökohtaisesti.

Toisen ihmisen hädän aidosti kohtaava ammattilainen asettuu siihen todellisuuteen, jossa potilas ja läheinen omaa elämäänsä elävät. Ilman tarvetta selittää, puolustautua tai osoittaa toisen kokemus vääräksi. Ilman tarvetta ohittaa, provosoitua tai poistua tilanteesta. Kun turvattomuutta kokeva ihminen kokee tulevansa nähdyksi ja kuulluksi, turva alkaa kasvaa ja vahvistua kuin itsestään, vaikka olosuhteet eivät muuten muuttuisikaan. Turva syntyy, mutta valitettavasti myöskin rikkoutuu ennen kaikkea ihmisten välisissä kohtaamisissa.   

Share
Luo kotisivut ilmaiseksi!